Skip to content

Sääntömääräinen OKS-91 Ry:n kevätkokous ti 23.4.2019 klo 18:00 + TIEDOTE

Kevätkokouskutsu

Tervetuloa OKS-91 Ry:n sääntömääräiseen kevät- eli vuosikokoukseen Oulun kiipeilykeskuksen (Paakakatu 7) saunatiloihin tiistaina 23.4.2019 klo 18:00 alkaen.

Pidämme ensin kevätkokouksen ja ilta jatkuu tämän jälkeen rennommissa tunnelmissa kiipeilyn, saunomisen, paljuilun ja syömisen merkeissä. Seura tarjoaa perinteiseen tapaan kaikille pientä syötävää ja juomista. Ota oma pyyhe mukaan, jos haluat käydä saunassa. Myös kiipeily on mahdollista kokouksen jälkeen seuran vuorolla.

Kokouksen esityslista

  1. Kokouksen avaus
  2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus
  3. Kokouksen puheenhjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta
  4. Esityslistan hyväksyminen
  5. Toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajan lausunto vuodelta 2018
  6. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen edelliselle hallitukselle.
  7. Muut esille tulevat asiat
  8. Kokouksen päättäminen.

Tiedote 8.4.2019

Kuten vuosi sitten tiedotimme, Oulun kiipeilyseura -91 Ry joutui huhtikuussa 2018 vakavan sähköpostihuijauksen kohteeksi. Tällöin seuran tililtä onnistuttiin varastamaan huomattava summa (noin 10 000 euroa) rahaa italialaiselle pankkitilille. Tapahtumaan reagoitiin tuolloin välittömästi ja siitä tehtiin rikosilmoitus, mutta tilisiirtoa ei pystytty siitä huolimatta pysäyttämään ajoissa.
Tiedotammekin nyt, että rahat ovat kokonaisuudessaan palautuneet seuran pankkitilille Italian poliisin toimesta. Rikoksentekijä on asetettu syytteeseen, ja seura on asianosaisena Italiassa tapahtuvassa oikeuskäsittelyssä. Seuran hallitus on luonnollisesti tyytyväinen tapahtumien kulkuun, ja seuraamme oikeusprosessin etenemistä.

Ystävällisin terveisin,
OKS-91 ry:n hallitus 

Jääkiipeilyn nuorten MM-kilpailut järjestetään Oulussa

Oulun kiipeilyseuran jäätorni toimii ensi maaliskuun alussa jääkiipeilyn nuorten maailmanmestaruuskilpailujen ja Euroopan cupin finaalin näyttämönä. Samalla ratkotaan myös lajin Suomen mestaruudet.

Kansainvälinen kiipeilyliitto UIAA on myöntänyt Oulun kiipeilyseuralle jääkiipeilyn nuorten maailmanmestaruuskilpailut ja Euroopan cupin finaalin. Seura isännöi kansainvälisiä jääkiipeilykilpailuja jo toisen kerran peräkkäin, sillä keväällä 2018 Euroopan cupin finaali käytiin niin ikään Oulussa.

UIAA:n operatiivinen johtaja Nils Glatthard kertoo Oulun valinnan taustalla olleen monia tekijöitä.

”Erittäin motivoituneet järjestäjät sekä kaupungin erinomaiset liikenneyhteydet ja infrastruktuuri vakuuttivat meidät. Suomessa on myös erittäin positiivinen vire jääkiipeilyssä ja vahvoja kiipeilijöitä mukana lajin maailman cupissa”, hän listaa.

Nuorten maailmanmestaruuskilpailut ovat ensimmäiset tämän kokoluokan kiipeilykilpailut Suomessa. Glatthard toteaa kilpailujen olevan Oululle tärkeä askel myös aikuisten maailman cup -tapahtumien järjestämiseen.

”Kilpailujärjestäjillä on hieno visio uuden kiipeilyrakenteen rakentamisesta lähemmäs Oulun keskustaa. UIAA kannustaa kaikkia sidosryhmiä työskentelemään yhteistyössä tämän tavoitteen toteuttamiseksi.”

Myös Oulun kiipeilyseura näkee tulevissa kilpailuissa paljon potentiaalia lajin kehittymisen kannalta.

”Tartuimme mielellämme mahdollisuuteen laajentaa tapahtumaa maailmanmestaruuskilpailuihin, sillä kotikisat ovat erinomainen mahdollisuus lisätä lajin tunnettuutta etenkin nuorten harrastajien parissa”, seuran puheenjohtaja Paavo Hahtola kertoo.

Nuorten MM-kilpailut järjestetään 1.-2. maaliskuuta ja Euroopan cupin finaali 3. maaliskuuta. Jääkiipeilyn superviikonloppuun odotetaan saapuvan lähes 200 kilpailijaa.

Kilpailuareenana toimiva jääkiipeilytorni koostuu 22 metriä korkeasta keinotekoisesta jääseinästä ja kahdesta päällekaatuvasta levytetystä osiosta. Kilpailureitit sisältävät sekä jää- että drytooling-osuuksia, joista jälkimmäisillä kiivetään kiipeilyotteilla jäähakkuja ja -rautoja apuna käyttäen.

Lisätietoja:

Oulun kiipeilyseura -91 ry:n puheenjohtaja
Paavo Hahtola
Puh. 044-039 1948
paavo.hahtola@oulunkiipeilyseura.fi

Suomen kiipeilyliitto ry:n toiminnanjohtaja
Jari Koski
Puh.  040-586 8123
jari.koski@climbing.fi

Verkkosivut: http://www.finice2019.com/

Facebook: http://www.facebook.com/finice2019/

Koostevideo vuoden 2018 kilpailuista: https://vimeo.com/265138963

Korkealaatuisia lehdistökäyttöön tarkoitettuja valokuvia löytyy osoitteesta:

https://www.dropbox.com/sh/bp3qebjp0d1gwco/AADPL53dLi2fW_Af4wWqR4uPa?dl=0

Haku aikuisten kiipeilymaajoukkueeseen

Haku aikuisten kiipeilymaajoukkueeseen vuodelle 2019 on avattu. 
Lomakkeella haetaan kiipeilymaajoukkueeseen koko kaudeksi 2019 sisältäen kaikki kansainväliset kilpailut: World Cup, EM-, MM- ja PM-kilpailut.

SKIL:n kilpailuvaliokunta valitsee urheilijat maajoukkueeseen ja päättää tuen jakamisesta vain lomakkeen kautta maajoukkueeseen hakeneille urheilijoille.

Aikuisten maajoukkueeseen voivat hakea 2001 ja sitä ennen syntyneet Suomen kiipeilyliiton alaisten seurojen jäsenet, joilla on Suomen kansalaisuus.

Täytä lomake 20.1.2019 mennessä.

Lisätietoja kilpailu@climbing.fi

Kansainväliset kilpailut 2019:
IFSC (kaikki kilpailut eivät ole vielä kalenterissa):

http://www.ifsc-climbing.org/index.php/world-competition

PM-boulder, Tanska – kesä 2019
PM-lead, Ruotsi – syksy 2019

Terveisin:
Jari Koski
Toiminnanjohtaja
Suomen Kiipeilyliitto ry.
jari.koski@climbing.fi
040-586 8123
www.climbing.fi

Jäsenmaksut / Membership fees 2019

Kiitos jälleen mukavasta kiipeilyvuodesta 2018! English summary at the end!

FINICE2018: Santa Claus at the Ice Tower from OKS-91 on Vimeo.

JÄSENMAKSUT JA VIITENUMEROT VUODELLE 2019:

OKS-91:n hallitus päätti kokouksessaan 12.12.2018, että SKIL-jäsenveron noususta huolimatta seuran jäsenmaksut vuodelle 2019 pysyvät ennallaan. Tämä on mahdollista johtuen erinomaisesta talkoopanoksesta ja jäsenten aktiivisuudesta, sekä FINICE-kisojen onnistumisista.
Rohkaisemme jatkossakin jäseniä olemaan aktiivisesti seuran toiminnassa mukana, sillä seurahan on juuri sellainen kuin jäsenensäkin! :)

  • Täysjäsen (aikuinen): 92,00€, viitenumero 1232,
    viivakoodi: 462890087106619570000920000000000000000000001232181231
  • Toinen täysjäsen samasta taloudesta: 80,00€, viitenumero 1245,
    viivakoodi: 462890087106619570000800000000000000000000001245181231
  • Alle 16-vuotias täysjäsen: 72,00€, viitenumero 1258,
    viivakoodi: 462890087106619570000720000000000000000000001258181231
  • Kevytjäsen (myös kannatusjäsenyys): 49,00€, viitenumero 1339,
    viivakoodi: 462890087106619570000490000000000000000000001339181231

Seuran tilinumero on FI62 8900 8710 6619 57. Voit maksaa jäsenyytesi kätevästi myös yllä olevilla virtuaaliviivakoodeilla (kopioi koodi ja liitä se verkkopankissasi maksutietoihin).
Maksathan jäsenmaksusi viimeistään vuoden vaihtuessa, jotta jäsenedut ovat heti vuoden alusta voimassa! Vuonna 2018 täysjäsenyyden maksaneiden osalta vakuutus on voimassa tammikuun loppuun 2019.

Uusien jäsenten tulee lisäksi täyttää jäsenhakemus verkkosivuilla (http://oulunkiipeilys.wpengine.com/?page_id=204), jotta maksu voidaan kohdentaa oikean henkilön tietoihin. Jos olet täyttänyt hakemuksen jo aiempina vuosina, tietosi ovat tallessa.

Täysjäsenyyden mukana tulevan kiipeilyvakuutuksen ehdot ovat samat kuin viime vuonna (http://climbing.fi/content/kiipeilyvakuutus). Pelkän vakuutuksen osuus jäsenmaksusta on 39€, SKIL:n jäsenvero on 20€ (aikuiset) ja 14€ (alle 16-v).

JÄSENEDUT 2019:

Seuran jäsenedut vuodelle 2019 ovat mm.:

  • SKIL:n kattava kiipeilyvakuutus Suomessa ja ulkomailla (vain täysjäsenyys)
  • Suomen kiipeilyliiton julkaisema Kiipeily-lehti 2 kertaa vuodessa (vain täysjäsenyys)
  • OKS-91:n kiipeily- ja tekniikkakurssit (vain täysjäsenyys)
  • Jäätornin käyttöoikeus (yksi ilmainen viikkovuoro, muina aikoina ja ei-jäsenille 15€/kerta, 100€ kausikortti)
  • OKK: ilmainen viikkovuoro tiistaisin (19.45-21.45), 10% vuosijäsenale, 10% ale 10-kerran kortista, 30% ale varmistuskortista
  • Shelby: kuukausittain vaihtuvia alennuskampanjoita OKS:n jäsenille kiipeily-/retkeilytuotteista
  • OKS:n reissut (jääkiipeilyreissut, kesällä kallioreissut)
  • Seuran kiipeilyvarusteiden vuokraus
  • Kerhoillat

Jäsenmaksun myötä luonnollisesti tuet myös OKS-91:n toimintaa! Kaikki edut ovat listattuna täällä: http://oulunkiipeilys.wpengine.com/?page_id=14.

BRIEFLY IN ENGLISH:

Thank you for the year 2018!

Below are the membership payment options for the year 2019 (prices are the same as for 2018, thanks to great activity of the members!):

  • Full membership fee is 92,00€ (reference number 1232), includes climbing insurance and all other benefits.
  • Light membership fee is 49,00€ (reference number 1339), includes everything else except climbing insurance, Kiipeily-magazine, and the possibility to participate in courses organized by OKS-91.
  • Training hours at Oulun kiipeilykeskus will continue as before: They are free for members, and organized every Tuesday at 7.45pm-9.45pm.
  • Training hours at Ice Climbing Tower will continue once the tower is in full ice, they will be free for members and organized every Sunday at 11am-5pm.
  • It is also possible to climb at the Ice Climbing Tower outside the training hours (15e/visit, or 100e for the whole season).

See web pages in English: http://oulunkiipeilys.wpengine.com/?lang=en

OKS account number is FI62 8900 8710 6619 57. Please pay your membership fee at the end of the year for the membership to be active right away from the beginning of the year 2019! If you paid membership fee for year 2018, your insurance coverage will last until end of January 2019.

— Mukavaa joulua toivottaa OKS-91:n hallitus! / Merry Christmas and Happy New Year! —

OKS-91:n sääntömääräinen syyskokous ja pikkujoulut ti 27.11.2018 klo 18:00

Tervetuloa Oulun kiipeilyseura -91 ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen Oulun kiipeilykeskuksen (Paakakatu 7) saunatiloihin tiistaina 27.11.2018 kello 18:00 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat alla olevan esityslistan mukaisesti. Kokouksen jälkeen ilta jatkuu OKS-91:n jokavuotisten pikkujoulujen merkeissä!

Syyskokouksen esityslista:
1. kokouksen avaus;
2. kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
3. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa;
4. valitaan hallituksen puheenjohtaja;
5. valitaan hallituksen muut jäsenet;
6. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet;
7. vahvistetaan tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio;
8. käsitellään muut esille tulevat asiat.

Kello 17:45 (15 minuuttia ennen kokousta) pidetään lisäksi samoissa kokoustiloissa infotilaisuus Oulun kiipeilyseuran ja SKIL:n ensi vuonna yhteistyössä aloittamasta urheiluakatemia- ja valmennustoiminnasta, tervetuloa kuuntelemaan:

”Oulussa ollaan luomassa puitteet yhdistää pitkällä tähtäimellä määrätietoinen kiipeilyharjoittelu sekä 2. asteen ja korkeakouluasteen opinnot. Toiminnan keskiössä on Ouluseutu urheiluakatemia OSUA, joka toimii Kastellin monitoimitalon (lukion) tiloissa. Suomen Kiipeilyliitto SKIL ja OKS-91 ry rahoittavat toiminnan ja kouluttavat akatemiaa varten kiipeilyvalmentajan/-valmentajia.
Toimintaan hyväksytyt opiskelijat saavat keskittyä opintoihinsa ja kiipeilyyn ammattimaisissa olosuhteissa. Akatemiaurheilijaksi pääsee, mikäli läpäisee urheilulukion pääsykokeet 9.lk keväällä, tai on muuten 2. asteen tai korkea-asteen opiskelija, joka on menestynyt kansallisissa kiipeilykilpailuissa (esim. SM-mitalisti). Akatemiaurheilijalle akatemian tarjoamat palvelut (mm. kiipeilyvalmennus, fysioterapia, psyykkinen valmennus ja kuntotestit) ovat maksuttomia”

Kokouksen jälkeen voi siirtyä seuran vuorolle kiipeilemään tai vaikkapa suoraan saunomaan, paljuilemaan ja istumaan iltaa. Toivomme pikkujouluihin tulijoita osallistumaan myös kokoukseen. Syyskokouksessa valitaan ensi vuoden hallitus, joten kaikkia OKS-91:n toiminnasta kiinnostuneita rohkaistaan tulemaan kokoukseen ja seuran toimintaan mukaan. Kiipeilyseurassa on paljon uusia jäseniä, tämä on paras tilaisuus tutustua toisiin kiipeilijöihin!

Seura tarjoaa pikkujouluihin pientä purtavaa, ja sauna + palju ovat koko illan lämpimänä. Ottakaa omat pyyhkeet ja uikkarit mukaan!

Rovaniemen Mira Alhonsuo voitti jääkiipeilyn Euroopan cup -osakilpailun ja suomenmestaruuden Oulussa

Suomen Mira Alhonsuon ja Kanadan Noah Beekin suoritukset takasivat vaikeuskiipeilyn voitot Oulussa järjestetyissä jääkiipeilyn Euroopan cupin finaaleissa 25. helmikuuta. Rovaniemen Vuoristoklubia edustava Alhonsuo teki hattutempun voittamalla myös naisten nopeuskiipeilyn sekä suomenmestaruuden.

Äärimmäisen tasaisen naisten vaikeuskiipeilyn finaalin voitti Suomen Mira Alhonsuo, joka peittosi toiseksi kiivenneen Italian Angelina Rainerin niukasti. Kolmanneksi sijoittui Enni Bertling Suomesta.

Miesten kilpailua hallitsi Euroopan cupin ulkopuolelta osallistunut Kanadan Noah Beek, joka ainoana kilpailijana onnistui kiipeämään reitin kokonaisuudessaan. Toiseksi kiipesi Venäjän Artem Bazegksiy ja kolmanneksi niin ikään venäläinen Georgy Duplinskiy.

Haastavat kiipeilyreitit koostuivat päällekaatuvista osuuksista sekä roikkuvista jäätynnyreistä, tukeista ja puikoista.

Mira Alhonsuo vei myös naisten nopeuskiipeilykilpailun nimiinsä. Miesten nopeuskilpailun voitti Alankomaiden Dennis van Hoek.

Suomenmestaruudet Rovaniemelle ja Helsinkiin

Euroopan cupin yhteydessä ratkottiin myös jääkiipeilyn suomenmestaruudet. Rovaniemen Vuoristoklubia edustava Mira Alhonsuo pokkasi Euroopan cup -voittojen lisäksi myös SM-kultaa. Hopealle sijoittui Suomen Alppikerhon Enni Bertling, ja pronssille kiipesi Kiipeilyurheilijoiden Roosa Huhtikorpi, molemmat Helsingistä.

Miesten suomenmestaruuden voitti Suomen Alppikerhon Pauli Salminen Helsingistä. Hopeaa otti Tapio Alhonsuo Rovaniemen Vuoristoklubista ja pronssia Kiipeilyurheilijoiden Albert Kaikkonen Helsingistä.

Jääkiipeilyn Euroopan cupin finaaliin osallistui lähes 70 kilpailijaa 18 eri maasta. Oulun kiipeilyseura järjesti tapahtuman yhteistyössä Kansainvälisen kiipeilyliitto UIAA:n kanssa. Euroopan cupin muut osakilpailut järjestettiin Sloveniassa, Slovakiassa ja Ranskassa.

Euroopan cupin Oulun osakilpailun tulokset:

Lead (vaikeuskiipeily), naiset:
1. Mira Alhonsuo (FIN)
2. Angelika Rainer (ITA)
3. Enni Bertling (FIN)
4. Marianne van der Steen (NDL)
5. Coralie Jary (FRA)
6. Olga Kosek (POL)

Lead (vaikeuskiipeily), miehet:
1. Noah Beek (CAN)
2. Artem Bazegskiy (RUS)
3. Georgy Duplinskiy (RUS)
4. Pauli Salminen (FIN)
5. Dennis van Hoek (NDL)
6. Tapio Alhonsuo (FIN)

Speed (nopeuskiipeily), naiset:
1. Mira Alhonsuo (FIN)
2. Olga Kosek (POL)
3. Enni Bertling (FIN)

Speed (nopeuskiipeily), miehet:
1. Dennis van Hoek (NDL)
2. Pauli Salminen (FIN)
3. Anton Suchy (SVK)

SM-kilpailut:

Naiset:
1. Mira Alhonsuo (Rovaniemen Vuoristoklubi ry)
2. Enni Bertling (Suomen Alppikerho / Kiipeilyurheilijat, Helsinki)
3. Roosa Huhtikorpi (Kiipeilyurheilijat, Helsinki)
4. Emilia Pöyry (Oulun Kiipeilyseura -91 ry)
5. Jaana Ylipelto (Rovaniemen Vuoristoklubi ry)

Miehet:
1. Pauli Salminen (Suomen Alppikerho, Helsinki)
2. Tapio Alhonsuo (Rovaniemen Vuoristoklubi ry)
3. Albert Kaikkonen (Kiipeilyurheilijat, Helsinki)
4. Veli-Matti Laasonen (Oulun Kiipeilyseura -91 ry)
5. Kuutti Heikkilä (Rovaniemen Vuoristoklubi ry)

 

Lisätietoja:
Oulun kiipeilyseura -91 ry:n puheenjohtaja
Paavo Hahtola
Puh. 044-039 1948
paavo.hahtola@oulunkiipeilyseura.fi
Suomen kiipeilyliitto ry:n toiminnanjohtaja
Jari Koski
Puh. 040-586 8123
jari.koski@climbing.fi
Tapahtuman verkkosivu: http://www.finice2018.com/
FINICE2018 ennakkovideo: https://vimeo.com/251825769
Korkealaatuisia lehdistökäyttöön tarkoitettuja valokuvia löytyy osoitteesta: https://www.dropbox.com/sh/bp3qebjp0d1gwco/AADPL53dLi2fW_Af4wWqR4uPa?dl=0
Facebook: http://www.facebook.com/finice2018/
Instagram: https://www.instagram.com/finice2018/

Oulun kiipeilyseura -91 ry:n talvitiedote 2017-2018

Oulun kiipeilyseura -91 ry:n talvitiedote 2017-2018

Tässä tietoa loppuvuoden 2017 ja alkuvuoden 2018 toiminnasta.

Jäsenyys

Vuoden 2018 jäsenmaksu on 92 euroa sisältäen SKIL:n kiipeilyvakuutuksen ja Kiipeily-lehden. Tulevallekin vuodelle on vaihtoehtona tarjolla myös kevytjäsenyys 49 euroa, joka ei sisällä SKIL:n etuja eikä seuran kursseja. Jäsenmaksuohjeet ja kaikki jäsenyyden edut löydät seuran nettisivuilta, ja tämähän kannattaa hoitaa 31.12.2017 alta pois, jotta edut ovat heti voimassa. SKIL-vakuutuksen ehdot ovat samat kuin viime vuonna, ja tänä vuonna jäsenmaksun maksaneiden osalta vakuutus on voimassa tammikuun loppuun 2018 asti. Vakuutuksen osuus jäsenmaksusta on 37 euroa.

Kiipeilyvuorot ja jääkiipeilytorni

Kiipeilyvuorot jatkuvat vuonna 2017 samaan tapaan kuin tähänkin asti, eli seuralla on tiistaisin kello 19:45-21:45 jäsenille ilmainen vuoro Oulun kiipeilykeskuksella. Keskukselta tulee poistua viimeistään kello 22:00.

Jäätornilla on puuhasteltu koko syksy ja alkutalvi tulevia kisoja varten. Kun torni on kiipeilykunnossa, saavat jäsenet kiivetä siellä tänäkin talvena ilmaiseksi sunnuntaisin kello 11-17. Jäätornivuoroista ja tornilla kiipeilystä yleensäkin löytyy paljon lisää tietoa seuran nettisivuilta. Muina aikoina tornilla pääsee kiipeilemään 15€ kertakorvausta vastaan (myös ei-jäsenet), ja kausikortti maksaa 100€! Seuralta löytyy myös kattava valikoima jääkiipeilyvarusteita vuokrattavaksi, ja tornilla tullaan jälleen järjestämään suosittuja yleisöpäiviä.

FINICE2018 – Ice Climbing European Cup Finals

Tornilla järjestetään 24.-25.2.2018 jääkiipeilyn Euroopan cupin finaaliosakilpailu, sekä samassa yhteydessä jääkiipeilyn SM-kilpailut (www.finice2018.com, www.facebook.com/finice2018). Kisoihin tarvitaan talkoolaisia niin rakennusvaiheen viimeistelyyn, kuin varsinaisena kisapäivänäkin. Mikäli olet kiinnostunut auttamaan kisojen järjestelyissä, ilmoittauduthan talkoilemaan! Talkoista ja kisoista tiedotetaan mm. seuran Facebook-sivuilla ja sähköpostilistalla.

Kurssit, reissut ja kerhoillat

Loppiaisena järjestetään Korouomassa jääkiipeilyn peruskurssi sekä liidikurssi, ja samaan syssyyn vielä seuran kiipeilyreissu. Reissuista ja kursseista löydät lisää tietoa Facebookista ja seuran nettisivuilta. Kurssien ilmoittautumiset ovat auki, ja niihin on vielä muutama vapaa paikka. Kerhoiltojakin on taas tulossa, joten pysykää kuulolla!

 

Mukavia talvisia kiipeilyjä toivottaen,

OKS-91 ry:n hallitus / www.oulunkiipeilyseura.fi

 

Jäsenmaksut / Membership fees 2018

Kiitos jälleen mukavasta kiipeilyvuodesta 2017!

– OKK:lla ei ole OKS-vuoroa 26.12. (kiipeilykeskus sulkeutuu 26.12. klo 20)
– OKK-vuoro tiistaisin on klo 19.45-21.45, eli vuoro loppuu 21.45, ei 22.00! Annetaan työntekijöiden lähteä siis ajallaan kotia! :)
– jääkiipeilyn perus- ja jatkokursseilla on vielä tilaa, kts. www.oulunkiipeilyseura.fi
– OKS-91:n hallitus on päättänyt, että jäsenmaksut vuodelle 2018 pysyvät ennallaan:

English summary at the end!

JÄSENMAKSUT JA VIITENUMEROT VUODELLE 2018:

– Täysjäsen (aikuinen): 92,00€, viitenumero 1232,
viivakoodi: 462890087106619570000920000000000000000000001232171231
– Toinen täysjäsen samasta taloudesta: 80,00€, viitenumero 1245,
viivakoodi: 462890087106619570000800000000000000000000001245171231
– Alle 16-vuotias täysjäsen: 72,00€, viitenumero 1258,
viivakoodi: 462890087106619570000720000000000000000000001258171231
– Kevytjäsen (myös kannatusjäsenyys): 49,00€, viitenumero 1339,
viivakoodi: 462890087106619570000490000000000000000000001339171231

Seuran tilinumero on FI62 8900 8710 6619 57. Voit maksaa jäsenyytesi kätevästi myös yllä olevilla virtuaaliviivakoodeilla (kopioi koodi ja liitä se verkkopankissasi maksutietoihin). Maksathan jäsenmaksusi viimeistään vuoden vaihtuessa, jotta jäsenedut ovat heti vuoden alusta voimassa! Vuonna 2017 täysjäsenyyden maksaneiden osalta vakuutus on voimassa tammikuun loppuun 2018.

Uusien jäsenten tulee lisäksi täyttää jäsenhakemus verkkosivuilla, jotta maksu voidaan kohdentaa oikean henkilön tietoihin. Jos olet täyttänyt hakemuksen jo aiempina vuosina, tietosi ovat tallessa.

Täysjäsenyyden mukana tulevan kiipeilyvakuutuksen ehdot ovat samat kuin viime vuonna. Pelkän vakuutuksen osuus jäsenmaksusta on 37€.

JÄSENEDUT 2018:

Seuran jäsenedut vuodelle 2018 ovat mm.:

– SKIL:n kattava kiipeilyvakuutus Suomessa ja ulkomailla (vain täysjäsenyys)
– Suomen kiipeilyliiton julkaisema Kiipeily-lehti 2 kertaa vuodessa (vain täysjäsenyys)
– OKS-91:n kiipeily- ja tekniikkakurssit (vain täysjäsenyys)
– Jäätornin käyttöoikeus (yksi ilmainen viikkovuoro, muina aikoina ja ei-jäsenille 15€/kerta, 100€ kausikortti)
– OKK: ilmainen viikkovuoro tiistaisin (19.45-21.45), 10% vuosijäsenale, 10% ale 10-kerran kortista, 30% ale varmistuskortista
– Shelby: kuukausittain vaihtuvia alennuskampanjoita OKS:n jäsenille kiipeily-/retkeilytuotteista
– OKS:n reissut (jääkiipeilyreissut, kesällä kallioreissut)
– Seuran kiipeilyvarusteiden vuokraus
– Kerhoillat

Jäsenmaksun myötä luonnollisesti tuet myös OKS-91:n toimintaa! Kaikki edut ovat listattuna täällä.

BRIEFLY IN ENGLISH:

Thank you for the year 2017!

Below are the membership payment options for the year 2018 (prices are the same as for 2017):

– Full membership fee is 92,00€ (reference number 1232), includes climbing insurance and all other benefits.
– Light membership fee is 49,00€ (reference number 1339), includes everything else except climbing insurance, Kiipeily-magazine and possibility to participate in courses organized by OKS-91.
– Training hours at Oulun kiipeilykeskus will continue as before: They are free for members, and organized every Tuesday at 7.45pm-9.45pm.
– Training hours at Ice Climbing Tower will continue once the tower is in full ice, they will be free for members and organized every Sunday at 11am-5pm.
– It is also possible to climb at the Ice Climbing Tower outside the training hours (15e/visit, or 100e for the whole season).

See web pages in English: http://oulunkiipeilys.wpengine.com/?lang=en

OKS account number is FI62 8900 8710 6619 57. Please pay your membership fee at the end of the year for the membership to be active right away from the beginning of the year 2018! If you paid membership fee for year 2017, your insurance coverage will last until end of January 2018.

— Mukavaa joulua toivottaa OKS-91:n hallitus! / Merry Christmas and Happy New Year! —

OKS-91:n sääntömääräinen syyskokous ja pikkujoulut ti 14.11.2017 klo 18:00

Tervetuloa Oulun kiipeilyseura -91 ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen Oulun kiipeilykeskuksen (Paakakatu 7) saunatiloihin tiistaina 14.11.2017 kello 18:00 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat alla olevan esityslistan mukaisesti. Kokouksen jälkeen ilta jatkuu OKS-91:n jokavuotisten pikkujoulujen merkeissä!

Syyskokouksen esityslista:
kokouksen avaus;

  1. kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
  2. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa;
  3. valitaan hallituksen puheenjohtaja;
  4. valitaan hallituksen muut jäsenet;
  5. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet;
  6. vahvistetaan tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio;
  7. käsitellään muut esille tulevat asiat.

Kokouksen jälkeen voi siirtyä seuran vuorolle kiipeilemään tai vaikkapa suoraan saunomaan, paljuilemaan ja istumaan iltaa. Toivomme pikkujouluihin tulijoita osallistumaan myös kokoukseen. Syyskokouksessa valitaan ensi vuoden hallitus, joten kaikkia OKS-91:n toiminnasta kiinnostuneita rohkaistaan tulemaan kokoukseen ja seuran toimintaan mukaan. Kiipeilyseurassa on paljon uusia jäseniä, tämä on paras tilaisuus tutustua toisiin kiipeilijöihin!

Seura tarjoaa pikkujouluihin pientä purtavaa, ja sauna + palju ovat koko illan lämpimänä. Ottakaa omat pyyhkeet ja uikkarit mukaan!

Jääkiipeilyn Euroopan cup huipentuu Ouluun ensi talvena

Jääkiipeilyn Euroopan cupin finaali kisataan Oulussa 24.-25.2.2018. Kilpailu käydään Oulun kiipeilyseuran jäätornilla.

Suomen kiipeilyliiton toiminnanjohtaja Jari Koski kertoo, että osakilpailu on ensimmäinen Suomessa koskaan järjestetty kiipeilylajien kansainvälinen cup-kilpailu.

”Lisäksi kyseessä on vielä Euroopan cupin finaali, samana vuonna jolloin jääkiipeily on näytöslajina talviolympialaisissa Etelä-Koreassa”, Koski intoilee.

Kansainvälisen kiipeilyliitto UIAA:n alaisen Euroopan cupin muut osakilpailut järjestetään Sloveniassa, Slovakiassa ja Ranskassa. Suomea kilpailuissa edustaa nelihenkinen maajoukkue.

Oulussa kisataan myös suomenmestaruuksista

Euroopan cupin päätöskilpailun ohella kaksipäiväisen tapahtuman aikana ratkotaan jääkiipeilyn suomenmestaruudet. Kisat järjestävä Oulun kiipeilyseura toteutti myös viimekeväiset SM-kisat, joissa oli paikalla Kansainvälisen kiipeilyliiton arvioijia.

”Loistavasti järjestetyt SM-kisat 2017 mahdollistivat tämän kokoluokan kansainvälisten kisojen saamisen Suomeen. Jääkiipeily on kisamuotona nyt isossa nosteessa maassamme, mistä suuri kiitos kuuluu Oulun kiipeilyseuralle kilpailujen ja kisapaikkojen kehittämisestä”, Koski toteaa.

Sekä Euroopan cupin että SM-kisojen kilpailumuotona on alaköysikiipeily ja mestaruudet ratkotaan miesten ja naisten sarjoissa. Kilpailijat kiipeävät jäähakkuja ja jäärautoja apunaan käyttäen.

Lisätietoja:

Suomen kiipeilyliitto ry:n toiminnanjohtaja
Jari Koski
Puh.  040-586 8123
jari.koski@climbing.fi

Oulun kiipeilyseura -91 ry:n puheenjohtaja
Paavo Hahtola
Puh. 044-039 1948
paavo.hahtola@iki.fi

 

Koostevideo jääkiipeilyn SM-kisoista 2017: https://vimeo.com/209342332

Korkealaatuisia lehdistökäyttöön tarkoitettuja valokuvia löytyy osoitteesta: https://www.dropbox.com/sh/bp3qebjp0d1gwco/AADPL53dLi2fW_Af4wWqR4uPa?dl=0

Facebook: http://www.facebook.com/finice2018/

Instagram: https://www.instagram.com/finice2018/