Skip to content

Jäsentiedote

1) JÄÄKIIPEILYTORNI KEVÄTTAUOLLE

Kelit lämpenivät sen verran paljon, että seuran jääkiipeilytorni on nyt laitettu kevättauolle ja jäädytys on lopetettu. Nyt annetaan jäämassojen sulaa kaikessa rauhassa. Kun torni on luonut kuorensa ja sinne on taas turvallista mennä, aloitamme siellä drytooling- sekä sporttikiipeilyvuorot. Kyllä, kuulit oikein, tornilla voi kiivetä myös ”sormilla ja varpailla” kunhan ruuvaillaan sinne muitakin kuin drytooling-otteita. Seuraamme koko ajan tietysti COVID-19-tilannetta ja toimimme vastuullisesti sen mukaan. Summa summarum: jääkiipeilytorni on nyt karanteenissa ja sinne ei saa mennä erittäin suuren loukkaantumisvaaran vuoksi kunnes annamme taas luvan.

2) KIIPEILYKESÄLEIRIT 2020

Väliaikatiedote: Oulun kiipeilyseura -91:n järjestämät tulevan kesän kesäleirit ovat suunnitteilla, mutta päätöksiä leirien toteutumisesta ei voida tehdä ennen kuin ollaan varmoja siitä, kuinka pitkään nykyinen tilanne jatkuu. Seuraamme tilannetta ja ilmoitamme leireistä niiden toteutuessa. Myöskään ilmoittautumisia ei voida epävarman tilanteen vuoksi ottaa vastaan. Oulun Kiipeilykeskus on myös sulkenut ovensa toistaiseksi hallituksen antaman linjauksen mukaisesti.  Alla tietoa leireistä ja ajankohdista, jolloin ne toteutuisivat tilanteen hellittäessä:

Leiri 1: 1.-5.6. klo 9-14
Leiri 2: 8.-12.6. klo 9-14
Leiri 3: 15.-18.6. klo 9-14

Mikäli leirit toteutuvat, ne ovat avoimia kaikille 8-16-vuotiaille ja ne pidetään Oulun Kiipeilykeskuksella (Paakakatu 7). Leirien hinta tulee olemaan 110€, paitsi leiri 3 (4pv leiri, 95€). Hintaan sisältyy ohjaus, välipalat, kiipeilyvarusteet ja Oulun kiipeilykeskuksen sisäänpääsy. Lisätietoja ja kysymykset kesaleiri@oulunkiipeilyseura.fi, ja muistathan että ilmoittautumisia emme voi ottaa vastaan koronatilanteen vuoksi. Tiedotamme asiasta heti mikäli olosuhteet sallivat leirien pitämisen.

3) KESÄN KIIPEILYKURSSIT

Kesälle olemme tietysti ehtineet jo suunnitella kalliokiipeilyn perus- ja trädikursseja. Kurssien ajankohdat tulisivat olemaan peruskurssin osalta toukokuun loppu (Sonka tai Patamankallio, 15.-17.5.2020) ja trädikurssin osalta juhannuksen jälkeinen viikonloppu (Dödlarsberget, 26.-28.6.2020). Kursseja ei luonnollisesti voida lyödä lukkoon ennenkuin koronatilanne hellittää, siispä tyydymmekin nyt ainoastaan ilmoittamaan mahdolliset kurssiajankohdat. Mikäli kurssit voidaan järjestää, tiedotamme niistä erikseen, mutta innokkaimmat voivat merkitä mahdolliset kurssiviikonloput jo kalenteriinsa varmuuden vuoksi ylös.

4) MITEN PÄÄSEN KIIPEÄMÄÄN?!

Vaikka sisäkiipeilypaikat ja jäätorni ovatkin nyt suljettuina, haluaisimme muistuttaa että Oulun lähiympäristössä on huomattavan hyvät boulderointimahdollisuudet ulkokivillä, ja esimerkiksi seuralta voit vuokrata crashpadeja (5€/vrk) mikäli et sellaista itse omista. Bouldereista mainittakoon nyt ainakin Lumijoen boulderit, Hyttyskivi, Luohua ja Raahen Mansikkakallio. Merikosken muurilla on myös napakkaa köysittelyä tiedossa. Koko paletti löytyy osoitteesta 27crags.com (etsi esimerkiksi Team Oulun paikat), ja seuran vuokrakamoista kannattaa olla yhteydessä välinevastaavaan, varusteet@oulunkiipeilyseura.fi. Muistathan käyttää myös ulkona kiipeillessä tervettä järkeä näin korona-aikaan!

5) SEURAN KEVÄTKOKOUS

On erittäin todennäköistä että joudumme siirtämään säännöistä poiketen seuran kevätkokouksen poikkeustilan jälkeiseen ajankohtaan. Seuraa myös tähän liittyvää tiedottelua virallisilla (nettisivut, sähköposti, Facebook) kanavilla.

6) KIIPEILYSTADION-HANKE

Seura on suunnittelemassa Nallikariin kesä- ja talvikiipeilyn mahdollistavaa isoa kiipeilystadionia. Kaikille hankkeesta kiinnostuneille (eli toivottavasti kaikille teille kiipeilijöille!) on tarkoitus järjestää seurailta jossa käydään hankkeen tavoitteet ja tila läpi mahdollisimman tarkasti ja suunnitellaan yhdessä tulevaa toimintaa. Tämäkin suunnitteluilta järjestetään sitten kun olosuhteet sen sallivat, mutta laittakaa jo korvan taakse, tiedossa mielenkiintoista asiaa!

COVID-19: OKK:n ja Caven kiipeilyvuorot peruttu 17.3. alkaen

Suomen Hallituksen antaman linjauksen mukaisesti Oulun kiipeilykeskus ja Oulun Cave ovat sulkeneet ovensa 17.3. alkaen. Niinpä myös seuran kiipeilyvuorot sekä OKK:lla että Cavella ovat toistaiseksi tauolla. Vuorot jatkuvat kun liikuntapaikat avaavat jälleen ovensa.

Jäätornin käyttö on yhä sallittua, mutta pyydämme teitä noudattamaan erittäin tarkasti kaikkia Suomen hallituksen määräyksiä ja pysytte ehdottomasti kotona mikäli teillä tai lähipiirissänne on lieviäkin hengitystieinfektion oireita tai epäilyksiä altistumiselta virukselle.

Briefly in English

Due to Oulun kiipeilykeskus (Oulu Climbing Center) and Oulun Cave closing their doors to prevent further spreading of COVID-19, we are also cancelling our weekly training hours (Tuesday, Thursday) in their premises until further notice, starting from 17th of March 2020.

You may still use ice climbing tower to train, but you are not allowed to go to the ice tower if you or people around you have any symptoms of illness.

COVID-19 ja Oulun kiipeilyseura

Suomen hallituksen suosituksen mukaisesti ja COVID-19-tartuntojen vähentämiseksi tulee rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Alla on lueteltuna tärkeimmät toimenpiteet joilla Oulun kiipeilyseura pyrkii estämään viruksen leviämistä. Saat lisätietoa sähköpostitse osoitteesta info@oulunkiipeilyseura.fi.

Junnutoiminta

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi keskeytämme ohjatun junnutoiminnan heti. Ensimmäiset peruuntuneet kerhokerrat ovat siis sunnuntaina 15.3.2020, ja kaikki kerhokerrat siitä eteenpäin ovat toistaiseksi peruttu. Myös tulevat junnuolympialaiset (ke 25.3.) siirretään myöhempään, vielä määrittelemättömään ajankohtaan. Kesän junnuleirit tullaan näillä näkymin järjestämään suunnitelmien mukaan, mutta seuraamme tilannetta jatkuvasti. Pahoittelemme perumisista aiheutuvaa harmia ja toivomme ymmärrystä päätöksellemme, jolla pyrimme ennen kaikkea suojelemaan riskiryhmiin kuuluvia. Ohjattua junnutoimintaa jatketaan heti, kun viranomaispäätökset ja -suositukset sen sallivat.

Maksujen palautus

Seuran perimiä kerhomaksuja valmistaudutaan palautettavaksi niiltä osin kuin kerhokertoja jää epidemian takia järjestämättä. Palautukset tehdään kerhojen kevätkauden loputtua touko-kesäkuun vaihteessa. Olympiakomitean tekemän linjauksen mukaisesti seuran sääntömääräisiä jäsenmaksuja ei palauteta vaikka seuran toiminta virusepidemian takia olisikin rajoittuneempaa.

Kiipeilyvuorot

Seuran omatoimiset kiipeilyvuorot jatkuvat toistaiseksi. Jos sinulla tai lähipiirissäsi on lieviäkin hengitystieinfektion oireita tai epäilyksiä altistumiselta virukselle, pysyttele kotona. Älä tule seuran kiipeilyvuoroille, tai mene töihin, kouluun tai muihinkaan harrastuksiin. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Mikäli käyt kiipeilemässä, noudata THL:n yleisiä ohjeita tartuntariskin vähentämiseksi. Tärkeintä on huolehtia hyvästä käsihygieniasta pesemällä käsiä lämpimällä vedellä ja nestesaippualla vähintäänkin ennen ja jälkeen kiipeilyn.

Kiipeilykurssit ja -reissut, muut tapahtumat

Seuran järjestämien kiipeilykurssien ja -reissujen osalta mahdollisista perumisista päätetään tapauskohtaisesti, ja niistä tiedotetaan tarkemmin kevään edetessä. Lähtökohtaisesti emme peru kursseja tai reissuja. Flunssaisena tai kuumeisena kursseille tai reissuille osallistuminen on kuitenkin ehdottomasti kielletty. Seurailtoja emme toistaiseksi järjestä julkisia kokoontumisia koskevan suosituksen mukaisesti.

Briefly in English

Due to COVID-19 outbreak, to prevent further spreading of the virus, we will cancel all guided children/junior climbing groups until further notice, starting immediately. Groups will resume once the situation gets better. For now, Oulu Climbing Club’s training hours will continue as usual. However, if you or people around you feel sick, you should not go climbing. If you go climbing, take good care of your personal hygiene to avoid spreading or catching the virus. When it comes to climbing courses and trips, possible cancellations will be handled and announced separately.

We are sorry for the inconvenience and hope you understand.

Hyödyllistä luettavaa

https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/hallitus-paatti-suosituksista-koronaviruksen-leviamisen-hillitsemiseksi

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

https://www.olympiakomitea.fi/2020/03/13/ajankohtaista-tietoa-koronavirustilanteen-vaikutuksesta-urheiluun/

https://www.olympiakomitea.fi/2020/03/13/koronaviruksen-vaikutus-seurojen-toimintamaksuihin/

Jääkiipeilyn peruskurssi 21.-22.3. + seuran reissu

Kevään viimeinen jääkiipeilyn peruskurssi järjestetään 21.-22.3. Posion Korouomassa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen täältä. Samaan aikaan järjestetään myös kiipeilyreissu Korolle, tästä reissun Facebook-tapahtumaan!

Jääkiipeilypäivä 7.3.2020

English below.

Tervetuloa Oulun kiipeilyseuran järjestämään kaikille avoimeen jääkiipeilypäivään lauantaina 7.3.2030 klo 11.00-15.00!

Koe kiipeilyn arktinen muoto kiipeilyseuran 20-metrisellä jääkiipeilytornilla, samaisella jolla maailman huiput kisaavat edeltävänä viikonloppuna maailmanmestaruuksista ja Euroopan cupin voitosta! Jääkiipeilyn perusvälineinä toimivat jäähakut ja kenkiin kiinnitettävät jääraudat. Et tarvitse aiempaa kiipeilykokemusta. Paikalla on ohjaajia jotka varmistavat, neuvovat kiipeilytekniikassa sekä huolehtivat siitä, että kokeilu on turvallista. Kaikki tarvittavat varusteet saat lainaan paikan päältä ja ne kuuluvat kokeilun hintaan.

Kokeilun hinta: 10€ per 1-2 nousua. Maksu onnistuu käteisellä ja kortilla.
Alaikäraja: 18 vuotta. 14–17-vuotiaat ovat tervetulleita huoltajan kirjallisella suostumuksella.

Varaa kelinmukaisesti vaatetta. Ota mukaan myös lämmintä vaatetta ja ehkäpä kuumaa juomaa termariin, että tarkenet odotella, jos sattuu olemaan ruuhkaa. Myymme paikalla myös makkaraa ja lämmintä mehua!

Lisäinfoa

Lisätietoa tapahtumasta saat sähköpostitse jaatorni ät oulunkiipeilyseura.fi, tai puhelimitse 044-0391948 / Paavo.

Sijainti ja pysäköinti

Torni sijaitsee osoitteessa Alakyläntie 1070, Haukipudas (n. 15 km Oulun keskustasta Auran majan ohi pohjoiseen), seuraa opasteita! Paikalla on lämmin koppi mutta ei wc-tiloja. Jätä autosi portin ulkopuolelle siten että et estä muuta liikennettä.

(karttalinkki)

kartta_jaakiipeilytorni

In English

Welcome to try ice climbing at Oulu climbing club’s ice tower (address: Alakyläntie 1070, Oulu). Come to experience the arctic climbing at the very same place where world-class athletes compete for World Championships only one week before. For 10 euros you will get the climbing gear (shoes, crampons, axes, harness, safety glasses and helmet), guidance, and 1-2 ascents. Payment by card or cash.

Wear clothing according to the winter weather. Expect to wait some time if there are lots of people visiting the tower. We are also selling sausages and warm juice!

Tower is located in Alakyläntie 1070, Haukipudas. There is warm hut but no toilets. Park your cars to the big opening before the gate. Road leading through the gate shoul be left open.

More information jaatorni ät oulunkiipeilyseura.fi / 044-0391948 Paavo.

Liikuntasetelit maksuvälineinä

Olemme lisänneet maksutavoiksi myös nyt ePassi- ja Eazybreak-liikuntasetelien mobiiliversiot. Näillä voit maksaa esimerkiksi seuran jäsenmaksusi sekä kiipeilykurssien osallistumismaksuja. Pyrimme lisäämään muitakin liikuntasetelitarjoajia mahdollisuuksien mukaan. Maksuohjeet löytyvät täältä.

EDIT: Olemme nyt lisänneet myös Edenred-liikuntasetelien mobiiliversion maksuvälineeksi. Smartumin mobiilisetelit eivät toistaiseksi käy, sillä Smartum vaatii myös paperisten seteleiden hyväksymisen, ja seuralla ei ole sellaiseen mahdollisuutta.

Kiipeilykengät saapuneet pohjauksesta

Uusin kenkienpohjaussatsi on nyt noudettavissa kuittia vastaan. Kenkiä jaetaan Oulun kiipeilykeskuksella tiistaisin seuran vuoron aikaan, varmuudella joku on niitä antamassa tiistaina 4.2.2020 ja 11.2.2020, sen jälkeen ei niin varmasti. Nouda kenkäsi siis mahdollisimman pian! Mikäli et pääse noutamaan kenkiäsi ajoissa, laita viestiä info at oulunkiipeilyseura.

Maksuohje:

Hinta: katso listasta
Viite: 70409
Nimi: Oulun kiipeilyseura 91 ry
Tilinro: FI62 8900 8710 6619 57

Siirtyminen uuteen jäsenrekisteriin

(English summary at the end)

Oulun kiipeilyseura on ottanut uuden jäsenrekisterijärjestelmän käyttöön ja kaikki nykyiset jäsenet on siirretty uuteen rekisteriin. Olemme lähettäneet rekisterin aktivointilinkin kaikille jäsenille joiden sähköpostiosoite on tiedossamme. Mikäli et ole saanut aktivointilinkkiä (voi kestää parikin tuntia), se tarkoittaa että sähköpostiosoitteesi puuttuu meiltä. Helpoin tapa korjata tilanne on täyttää uusi jäsenhakemus, löydät sen osoitteesta: https://edge.flomembers.com/oulun-kiipeilyseura/members/application/createApplication?_lang=fi, yhdistämme mahdolliset ”tuplajäsenyydet” käsin.

Jatkossa jäsenmaksua ei pysty enää maksamaan ilman että rekisterissä on toimiva sähköpostiosoite, sillä maksaminen tapahtuu henkilökohtaisella viitenumerolla jonka jäsenrekisteri luo automaattisesti ja lähettää sähköpostitse:

  • Uusi jäsen: jäsenhakemuksen täyttämisen jälkeen voit maksaa jäsenyyden Paytrailin kautta heti, tai käyttää sähköpostitse saamaasi laskua,
  • Vuoden 2019 jäsen: lähetämme kaikille vuoden 2020 jäsenlaskut yhtä aikaa lähempänä vuoden vaihdetta.
  • Junnuryhmäläiset: saatte erillisen infopostin!

Jäsenyys on tästä eteenpäin toistaiseksi voimassa oleva, eli lähetämme vuosittain jäsenmaksulaskun. Mikäli haluat muuttaa jäsenyytesi tyyppiä (kevyt-/täysjäsen), ota yhteyttä sähköpostitse, info@oulunkiipeilyseura.fi. Mikäli haluat erota seurasta, voit tehdä sen jäsenrekisterin kautta tai sähköpostitse.

Kysymyksiä? Lähetä viestiä info@oulunkiipeilyseura.fi.


IN ENGLISH:


Oulu Climbing Club has migrated to a new member register system. All existing members from year 2019 have now been moved to the new system, and activation link has been sent to everyone with an e-mail address in the register. If you haven’t received the activation link (give it some time), it means that we do not have your proper e-mail address. Easiest way to fix this is to fill a new membership application: https://edge.flomembers.com/oulun-kiipeilyseura/members/application/createApplication?_lang=en. We will manually merge any duplicate memberships.

It is no longer possible to pay the membership fee without having a valid e-mail address in the register, as you will get a bill to your e-mail with your personal reference number:

  • New member: after filling the membership application, you can immediately pay the fee via Paytrail, or you can pay with the bill that was sent to your e-mail,
  • Old member: We will send the 2020 membership fees to everyone at the same time (closer to end of the year).
  • Junior climbers in groups: You will get a separate e-mail with necessary info!

From now onwards, the membership will be automatically billed once a year. If you wish to change your membership type (light / full membership), please e-mail us at info@oulunkiipeilyseura.fi. If you wish to end your membership, you can do it via the system, or by sending us e-mail.

Questions? Send e-mail to info@oulunkiipeilyseura.fi.

OKS-91:n sääntömääräinen syyskokous ja pikkujoulut ke 13.11.2019 klo 18:00

Tervetuloa Oulun kiipeilyseura -91 ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen Oulun kiipeilykeskuksen (Paakakatu 7) saunatiloihin keskiviikkona 13.11.2019 kello 18:00 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat alla olevan esityslistan mukaisesti. Kokouksen jälkeen ilta jatkuu OKS-91:n jokavuotisten pikkujoulujen merkeissä!

Syyskokouksen esityslista:

  1. kokouksen avaus;
  2. kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
  3. valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa;
  4. valitaan hallituksen puheenjohtaja;
  5. valitaan hallituksen muut jäsenet;
  6. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet;
  7. vahvistetaan tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio;
  8. käsitellään muut esille tulevat asiat.

Kokouksen jälkeen ilta jatkuu saunalla, paljulla ja yleisellä pikkujoulujen viettämisellä. Toivomme pikkujouluihin tulijoita osallistumaan myös kokoukseen. Syyskokouksessa valitaan ensi vuoden hallitus, joten kaikkia OKS-91:n toiminnasta kiinnostuneita rohkaistaan tulemaan kokoukseen ja seuran toimintaan mukaan. Kiipeilyseurassa on paljon uusia jäseniä, tämä on paras tilaisuus tutustua toisiin kiipeilijöihin!

Seura tarjoaa pikkujouluihin pientä purtavaa, ja sauna + palju ovat koko illan lämpimänä. Ottakaa omat pyyhkeet ja uikkarit mukaan!

OKK:n vuorot kesäaikaan

OKK:n vuorot ovat kesä-heinä-elokuun ajan tiistaisin kello 19.00-21.15!