Skip to content

Välineiden huolto

Tarkista välineesi säännöllisesti, kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Jokainen kiipeilijä vastaa itse omista välineistään ja niiden kunnosta. Mikäli välineiden kunto arveluttaa, on aika hylätä ne ja hankkia uusia tilalle. Älä myöskään lainaa välineitäsi, et voi koskaan tietää, onko kaverisi jättänyt kertomatta pudotettuaan välineitäsi.

Köydet ja nauhalenkit

Yleensä köysi ei tarvitse muuta huoltoa kuin kuivaamisen, mikäli se on kastunut vesisateessa tai jääkiipeilyssä. Likaantuneen köyden voi pestä miedolla saippualla ja huuhdella huolellisesti sen jälkeen. Köyden pesuun on olemassa sitä varten suunniteltu harja sekä pesuaine. Valitettavasti pesun jälkeen köysi yleensä jäykistyy.

Köysi tarkastetaan silmämääräisesti ja mikäli manttelissa havaitaan kulumia, kuntoa voi arvioida taittamalla köyttä kaksinkerroin. Taitoskohtaan tulee jäädä pieni lenkki eikä se saa painua täysin kaksinkerroin. Köydestä täytyy myös leikata pois vioittuneet päät. Sen jälkeen päät poltetaan ettei köysi lähde purkautumaan.

Vältä astumista köyden päälle. Varsinkin ulkona hiekkakiteet painuvat mantteliin ja köyden venyessä ne hiertävät ytimen säikeitä poikki. Nauhalenkit tarkastetaan ja huolletaan samalla tavalla kuin köydet.

Köydet ja nauhalenkit ovat kulutustavaraa eikä niitä ole suunniteltu kestämään ikuisesti. Vaihda köytesi ja nauhalenkkisi säännöllisesti uusiin omasta käytöstäsi riippuen. Säilytä köysi ja nauhalenkit kuivassa paikassa suoralta auringonvalolta suojassa.

Valjaat

Likaantuneet valjaat voi pestä miedolla saippualla ja huuhtoa sen jälkeen huolellisesti. Valjaat tulee myös kuivata aina, mikäli ne ovat käytössä kostuneet. Valjaista tarkastetaan ompeleet, koska hiki syövyttää ompeleita ja kankaita ajan mittaan. Myöskään valjaat eivät ole ikuisia vaan niitä tulee uusia säännöllisesti. Valmistajan suositusten mukaan ne tulisi uusia käytöstä riippuen 1-7 vuoden välein.

Frendit

Likaantuneet frendit ja kamut voi puhdistaa CRC 5-56 sprayllä. Se poistaa hiekkaa ja likaa, mutta ei tartu kuten öljypohjaiset aineet. Öljypohjaiset aineet keräävät likaa uudelleen itseensä nopeasti. Aineet ovat myrkkyä nauhalenkeille, joten niitä ei saa päästää kosketuksiin nauhojen kanssa. Kuluneet nauhat täytyy vaihtaa tarvittaessa.

Frendien puhdistuksen yhteydessä on syytä tarkistaa akseleiden ja kampojen kunto. Mikäli akselit tai kammat ovat vääntyneet, välineet kannattaa hylätä käytöstä. Kamuihin on saatavissa korjaussarjoja, mikäli liipaisinmekanismi on vioittunut.

Sulkurenkaat ja jatkot

Sulkurenkaat voi puhdistaa tarvittaessa samalla tavalla kuin frenditkin. Ne voi myös huuhdella puhtaalla vedellä liasta ja kuivata huolellisesti sen jälkeen. Varsinkin merivesi ja -ilmasto hapettaa sulkurenkaita.

Sulkurenkaat eivät kestä kovia iskuja. Valmistajan ohjeiden mukaan ne tulee hylätä käytöstä, mikäli ne putoavat kovalle alustalle yli 2 metrin korkeudelta. Putoaminen voi aiheuttaa murtumia, jotka johtavat sulkurenkaan pettämiseen. Sulkurenkaiden suositeltu käyttöikä on 5 vuotta. Jatkoista tulee tarkistaa ja tarvittaessa uusia nauhalenkit samoin kuin frendeistäkin.

Kengät

Kenkien tärkein hoito-ohje on antaa niiden kuivua aina käytön jälkeen. Kiipeilyn jälkeen muovipussiin jätetyt kengät alkavat haista hyvin nopeasti ja pahimmillaan jopa homehtua. Tarvittaessa kengät voi pestä, vaikkakaan kaikki valmistajat eivät suosittele pesua. Miedolla saippualla ja harjalla saa kengät joksikin aikaa puhtaiksi. Kuluneet kengät voi myös pohjata kerran tai kaksi, jolloin niistä tulee lähes uuden veroiset, riippuen kuinka pahasti kengän muut osat ovat hajonneet. OKS järjestää jäsenilleen kenkien pohjausta, lisää täältä.

Kiilat ja heksut

Kiilat ja vaijerilliset heksut eivät juuri kaipaa huoltoa. Nauhalenkillä tai narulla varustetuista täytyy tarvittaessa uusia nauhat. Vaijerilla varustetuista tarkistetaan säännöllisesti ettei vaijerin säikeitä ole poikki.