Yleistä
Kiipeilyllä on Suomessa ollut vaarallisen extreme-urheilun leima. Useimmat kiipeilyn muodot ovat kuitenkin suhteellisen vaarattomia ja niitä voivat harrastaa kaikenikäiset itsenäisesti yläasteikäisestä lähtien. Myös nuoremmat voivat harrastaa kiipeilyä vanhempien seurassa ja monesti näkeekin kokonaisia perheitä yhdessä kiipeilemässä. Kiipeilyä voidaan harrastaa monenlaisissa olosuhteissa ja monella eri tavalla sisällä boulderoinnista vuorikiipeilyyn. Jokaiselle kiipeilystä kiinnostuneelle löytyy itselle parhaiten sopiva harrastusmuoto.
Kiipeilyssä ei ole kyseessä pelkästään liikkeiden tekninen suorittaminen vaan myös oikeiden liikesarjojen keksiminen ja toteuttaminen. Luonnollisesti tarvitaan myös voimaa, notkeutta ja koordinaatiota. Trädi- tekno- ja jääkiipeilyssä myös varmistusten asentaminen kuuluu olennaisena osana itse kiipeilysuoritukseen.
Jokainen kiipeilijä kokee jossain vaiheessa pelkoa, joka yleensä liittyy putoamiseen. Yläköydellä ja pulttireittejä kiivetessä tämä on yleensä täysin aiheetonta. Mikä tahansa pelko täytyy kuitenkin oppia hallitsemaan ja pitämään kurissa niin, että kiivetessään tuntee tervettä jännitystä. Tästä jännityksen tunteesta syntyy osa harrastuksen viehätyksestä. Ilman pelkoa ei ole olemassa myöskään rohkeutta.
Kiipeilijän täytyy myös tuntea erilaiset harrastuksessa käytettävät välineet ja niiden oikea ja turvallinen käyttö sekä niihin liittyvät rajoitukset. Taitava kiipeilijä ei ainoastaan pysty kiipeämään vaikeita reittejä, vaan osaa arvioida ottamansa riskit ja epäonnistumisen seuraukset. Taitavaksi kiipeilijäksi ei tulla vuodessa eikä kahdessa, vaan se vaatii aikaa ja vaivaa.
Kiipeily ei ole mikään machoilulaji ja se on suhteellisen turvallista
Yleisesti ottaen kiipeilijä itse päättää, kuinka vaarallista oma kiipeily on ja kuinka suuria riskejä on valmis ottamaan. Vastuu päätöksistä on aina kiipeilijällä itsellään. Omilla taidoilla voidaan vaaroja vähentää merkittävästi, mutta kaikkia riskejä ei koskaan saada kokonaan poistettua. Kokemus opettaa arvioimaan riskejä realistisesti; niitä ei pidä aliarvioida, mutta ei myöskään suurennella.
Kiipeilyn alalajit
Seinäkiipeily
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana seinäkiipeily on kehittynyt omaksi alalajikseen entisestä harjoitus- ja kiipeilypaikkojen korvaajasta huonojen olosuhteiden vallitessa. Vasta-alkajalle se tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua lajiin suhteellisen turvallisissa olosuhteissa.
Sisäseinillä on yleensä köydet valmiina, joten aloittelijan ei tarvitse huolehtia itse yläankkurien rakentamisesta eikä kiipeillä laittamaan köysiä paikoilleen. Välineitä tarvitaan alussa vähän, ja monissa paikoissa on mahdollisuus vuokrata tarvittavia välineitä.
Vähän pidemmälle ehtineille useat seinät tarjoavat myös alaköysikiipeily- eli liidausmahdollisuuden. Tämä onkin hyvä tapa tutustua liidaamiseen ennen ensimmäistä kallio- tai jääliidiä. Tässä vaiheessa alkaakin reittien varsinainen kiipeäminen ja lajin todellinen luonne tulee selvemmin esille. Reitti lasketaan kiivetyksi vasta sitten, kun se on liidattu.
Boulderointi
Boulderointi on alun perin tarkoittanut irrallisten lohkareiden päälle kiipeämistä (boulder = engl. kivenlohkare). Yleistettynä boulderointi on kiipeilyä ilman varmistuksia käyttämättä köyttä, pultteja, kiiloja, frendejä, heksuja yms. Periaatteessa pelkät kiipeilykengät riittävät. Käytännössä tarvitaan kuitenkin vielä magnesiumia ja mahdollinen patja eli pädi. Kiipeily on nopeatempoista ja fyysiseen suoritukseen keskittyvää, mutta reitin kiipeämiseen vaaditaan silti oikeiden otteiden ja liikesarjojen keksimistä.
Boulderointi on noussut viimevuosien aikana suosituksi lajiksi juuri harrastamisen vaivattomuuden ja varsinkin Suomessa isojen kallioiden puuttumisen vuoksi. Vaikka boulderoinnissa kiivetään suhteellisen matalalla, se ei kuitenkaan ole täysin vaaraton laji. Korkeimmat boulderit ovat lähes kymmenen metriä korkeita, joten turvallisuuden rajan joutuu jokainen itse päättämään ennen reitin kiipeämistä.
Kalliokiipeily
Nimensä mukaisesti kiipeily tapahtuu luonnonkallioilla reittien ollessa luonnon muovaamia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Yleisimmät kalliokiipeilymuodot ovat sportti- (urheilu-) ja trädikiipeily. Sporttikiipeilyssä kallioon on valmiiksi asennettu porahakoja tai pultteja, joihin varmistukset kiinnitetään, kun taas trädissa varmistukset asennetaan itse kallion halkeamiin erilaisilla kiiloilla (kiilat, heksut, frendit yms).
Sporttikiipeily on boulderoinnin tapaan varsin nopeatempoista sekä voimaa ja kestävyyttä vaativa laji. Yleisesti ottaen reitit ovat yleensä lyhyehköjä, yhden köyden mittaisia, mutta maailmalta löytyy myös pitkiä, yli kymmenen köydenpituuden (kp) mittaisia pultattuja reittejä. Välineitä tarvitaan vähän eikä tietoa erilaisten välivarmistuksena käytettävien välineiden asentamisesta tarvita. Yläankkurit ovat usein myös pulteilla toteutettuja eikä niitä tarvitse rakentaa itse.
Trädi- eli perinteinen kiipeily on yleisesti ottaen hitaampaa ja suurin osa ajasta menee aloittelijalla varmistusten asentamiseen. Välineitä tarvitaan paljon enemmän, samoin kuin ymmärrystä niiden käytöstä ja ankkureiden rakentamisesta. Trädikiipeily mahdollistaa liidaamisen reiteillä, jonne ei ole valmiiksi asennettu välivarmistuksia tai joita ei ole koskaan aikaisemmin kiivetty.
Jääkiipeily
Jääkiipeily on kiipeämistä jääputouksilla jäähakkuja ja jäärautoja apuna käyttäen. Se edellyttää voimaa ja taitoa samalla tavalla kuin kalliokiipeily tai boulderointi. Varmistaminen tapahtuu jäähän ruuvattavilla ruuveilla, joten kiipeilijän täytyy ymmärtää jään ominaisuuksia tietääkseen milloin varmistukset ovat pitäviä ja milloin eivät. Kiipeilyolosuhteet eivät aina välttämättä ole miellyttävät (pakkanen, tuuli, putouksesta valuva vesi yms.), mutta niihin täytyy tottua, mikäli jäätä haluaa kiivetä.
Jääkiipeilyssä on kuitenkin oma viehätyksensä, ja kun hommassa pääsee alkuun, innostus vie usein mukanaan ja jääkiipeilyn harrastajat usein jättävät muut kiipeilymuodot vähemmälle. Lisäksi se mahdollistaa kiipeilyn ulkona myös talvella.
Tekninen kiipeily
Tekninen kiipeily on varmistusten varassa olevia nauhatikkaita apuna käyttäen tapahtuvaa kiipeilyä. Muissa kiipeilymuodoissa varmistuksista vetämistä pidetään epäeettisenä. Teknistä kiipeilyä voidaan harrastaa niin jäällä, kalliolla kuin niiden yhdistelmilläkin (mixed-kiipely).
Mixed-kiipeily
Tässä yhdistyvät jää- ja kalliokiipeilyn tekniikka ja välineet. Varmistuksena voivat olla itse asennettavat kiilat (ks. tradikiipeily) tai kiinteät porahaat (ks. sporttikiipeily). Myös tämä kiipeilymuoto on noussut viime aikoina yhä suositummaksi.
Vuorikiipeily
Vuorikiipeily on tietyllä tavalla kiipeilylajeista vaativin. Joillakin vuorilla ja reiteillä tarvitaan kaikkia edellä mainittuja kiipeilytaitoja sekä lisäksi taitoa varmistaa lumeen. Periaatteessa kaikki kiipeilyn lajit ovat kehittyneet vuorikiipeilyn vaatimista taidoista ja olleet ”vain harjoittelua” vuoria varten.
Vuorikiipeilyssä ollaan jo tekemisissä extreme-lajin kanssa. Kaikkeen kiipeilyyn liittyy aina jonkin verran kiipeilijästä itsestään riippumattomia vaaroja, mutta vuorilla niitä löytyy eniten. Muun muassa ohut ilma heikentää ajatuskykyä kasvattaen virhemahdollisuuksia.
